Tänään on hyvä päivä :)

WP_20140113_001

Tänään ajattelin kirjoittaa hieman positiivisemmissa merkeissä ja pohtia luonteeni hyviä ominaisuuksia.

Vaikka olen koko ikäni tiennyt olevani erilainen kuin muut, niin vasta viime vuosina olen löytänyt enemmän syitä käyttäymiseeni. Olen aina ollut se omituinen ja eristäytynyt jäsen luokassa, koulussa tai harrastuksissa. Saan helposti paniikin omaisia oireita, jos yritän tutustua uusiin ihmisiin ( tärinää, huono olo, hengen ahdistus jne). Sosiaaliset tilanteet väsyttävät minut täysin,  ja tarvitsen erityisen paljon aikaa yksin toipuakseni niistä.

Sana erityisherkkyys on tullut tietoisuuteeni vasta parin viime vuoden aikana. Mutta melkeinpä kaikki sen ”oireet” sopivat luonteeseeni täysin. Ovat sopineet aivan pienestä pitäen. Erityisherkkyys ei ole sairaus, se on luonteenpiirre, mitä en ole oikein koskaan osannut hyväksyä itsessäni.

Herkkyyden johdosta olen kuitenkin valtavan empaattinen ja hyvä kuuntelemaan. Todellinen ystävä, joka ei petä tai jätä pulaan koskaan. Eläydyn muiden tunteisiin valtavan voimakkaasti mukaan. Joskus tosin saatan ylitulkita muiden eleitä ja ilmeitä hieman liikaa. Joskus jään pohtimaan jotain täysin turhaa asiaa päiväkausiksi. Tämä aiheuttaa kanssaihmisissäni usein ihmetystä. Kuinka jaksan vieläkin murehtia sitä vanhaa asiaa, jota kukaan muu ei enää edes muista? Mutta sama pätee myös toisin päin! Kaikki positiivinen tuntuu tavallista voimakkaamalta! Huomaan helposti yksityiskohtia ja kiinnitän usein huomioita myös niihin aivan pieniin hyviin asioihin. Nautin kaikesta kauniista.  Olen tunteikas ja herkkä. Ei kai siinä ole  mitään pahaa? 🙂

WP_20140121_007

Tänään on ollut hyvinkin mukava päivä. Aamulla näytti tulevan sadetta, mutta nyt aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Töistä riensin salille (taas) kuntoilemaan. Kotimatkallani jäin läheisille kallioille ihastelemaan kaunista päivää. Ja kirjoittamaan tätä blogia, joka on mukavaa puuhaa sekin. 🙂 Pian kuitenkin kotiin syömään ja pitämään rakkaalle kissalleni seuraa. Mukavaa päivää teillekin!WP_20140217_004

Lopetan nähin talvisiin maisemiin, kesäisin tunnelmin nyt. 🙂

Tietoa kirjoittajasta

vilimis

Olen 24 vuotias, Jyväskylästä kotoisin oleva nuori. Tällä hetkellä vaikutan Helsingin suunnalla. Päivätyönä minulla on puutarhatyöt Malmin hautausmaalla ja blogia kirjoitan harrastemielessä.

3 408 kommenttia artikkeliin ”Tänään on hyvä päivä :)”

  1. ler cartas de tarot gratis como aprender ler cartas de tarot como ler cartas tarot como ler cartas de tarô como ler cartas do baralho cigano cartas tarot baralho cigano como ler cartas de baralho cigano cartas de tarot baralho cigano cartas de tarot como ler cartas tarot como ler tarot como ler as cartas